Peite logo.png
Työt



ZSAR OUTLET

Zsar Outlet Village on Vaalimaalla, Venäjän rajalla oleva teemoitettu kansainväliset mitat täyttävä ostoskeskus. Olemme jälleen olleet suunnittelemassa jotain sellaista, mitä Suomessa ei ole ennen koettu. Zsar on ainoa laatuaan pohjoismaissa.


Zsar Outletin ensimmäinen vaihe valmistui vuoden 2018 lopulla.
  • Zsar Outlet
    • Arkkitehti- ja pääsuunnittelu
    • 1.Vaihe, myymäläpinta-alaa yhteensä noin 12 000 m2
    • Liiketiloja noin 80

PORIN PUUVILLAN ALUE

Porin keskustassa sijaitsevan puuvillatehdaskorttelin muutos ja laajennus. Vanha tehdasalue muutettiin uutta ja vanhaa yhdisteleväksi kaupunkikeskukseksi, joka sisältää julkisia palveluita, koulutuspalveluita, yritystoimintaa, toimistoja ja kauppakeskuksen. Alueen rakennukset on rakennettu vuosien 1898 ja 1965 välillä ja ne ovat muodostuneet merkittäviksi maamerkeiksi Kokemäenjoen rannassa.


Kauppakeskus Porin Puuvilla valittiin yksimielisesti voittajaksi Suomen parhaana rakentamisen tietomallikohteena Tekla BIM Awards 2013 -kilpailussa.

Tekla BIM Awards 2013 - Kilpailun 1. palkinto
  • Renor Oy - Liikekeskus Porin Puuvilla, 2008-2014.
    • Arkkitehti- ja pääsuunnittelu Arkkitehtikonttori Pussinen & Küttner Oy.
    • Laajuus yhteensä noin 93230 kem2, josta uutta kerrosalaa 39055 m2.
    • Autopaikkoja noin 2000 kappaletta.
    • Suomen paras kauppakeskus palkinto 2017 (Nordic Council of Shopping Centres)

Liikekeskus Porin Puuvilla

Liikekeskus Porin Puuvilla
FINLAYSONIN ALUE

Tampereen keskustassa sijaitseva Finlaysonin alue tuli kolmanneksi saksalaisessa DIFA Award 2004 -kaupunkisuunnittelukilpailussa. Arkkitehtikonttori Petri Pussinen Oy on osallistunut alueen suunnitteluun.

DIFA 2004 - The Future of the City -kilpailun 3. palkinto.
  • Alueen opastuksen, kylttien ja katukalustuksen yleissuunnittelu.
    • Aamulehden toimitilat, Finlaysonin alue, 2001.
    • Lehden toimitilojen suunnittelu vanhaan tehdaskiinteistöön.
    • Laajuus 9600 kem2.
  • Liikekeskus Siperia, Finlaysonin alue, 2001.
    • Vanhan tehdaskiinteistön muuttaminen liikekeskukseksi.
    • Yhdystunneli Siperia - keskustori, 2002.
  • Elokuvakeskus Plevna ja pysäköintitalo, Finlaysonin alue, 1999.
    • Vanhan teollisuusrakennuksen muuttaminen moderniksi elokuvakeskukseksi.
    • Laajuus 3600 kem2 + 1000 ap.
  • Rakennukset TR 40, 41 ja 48, 1998.
    • Vanhojen teollisuusrakennusten muuttaminen toimistotiloiksi.
  • Lisäksi useita toimitilojen muutossuunnitelmia alueella

  • Finlayson Art Area
    • Arkkitehtikonttori on mukana jokakesäisen tapahtuman suunnittelussa ja kehittämisessä.

  • ULKOMAAT

    Merkittävimmät suunnittelukohteemme ulkomailla ovat olleet Baltian alueella. Tällä hetkellä olemme mukana useassa ulkomaalaisessa kiinteistö- ja aluekehittämishankkeessa.
    • Elokuvakeskus ja Stockmann-tavaratalo, Latvia, Riika, 2003
      • Moderni elokuvakeskus ja tavaratalo Riian keskustaan.
      • Elokuvakeskuksessa 14 elokuvasalia.
      • Laajuus yhteensä 42000 kem2
      • Laajennus ja muutostyöt.

    • Elokuvakeskus Vingis, Vilna, Liettua, 2002
      • Elokuvateatterin laajennus.
      • 12 uutta elokuvasalia.
      • Laajuus 8200 kem2
    • Maanalainen pysäköintikeskus Riian ydinkeskustaan, Latvia.

    • NWT -sanomalehden toimitus- ja painotalo, Karlstad, Ruotsi, 1996.
      • Kutsukilpailun voitto.
      • Laajuus 24000 kem2

    • Northern lights -asuintornit. Barrie, Ontario, Kanada. 2006 (projekti)
      • Lake Simcoen rannalla
      • Laajuus noin 25 000 kem2

    TAMPEREEN SÄRKÄNNIEMI OY

    Pitkäaikainen asiakkaamme on Särkänniemen elämyspuisto, jonka ravintoloiden, laitteiden ja puistoalueen suunnittelua olemme tehneet vuodesta 1990 alkaen. Alla joitakin esimerkkejä valmistuneista hankkeista.
    • Huvipuistolaiteiden arkkitehti- ja maisemasuunnittelu.
      • MotoGee -vuoristorata, jonotuskatos, alueen teemoitus ja muutokset, 2010-2011.
      • Tyrsky -rata ja maisemasuunnittelu, 2009.
      • Trombi -vuoristorata, 2005.
      • Half Pipe -vuoristorata, 2003.
      • Tornado -vuoristorata, 2001.
      • Koskiseikkailu -rata, 1999.

    • Rakennukset ja puistoalueen suunnittelu:
      • Koiramäen alueen arkkitehti- ja pääsuunnittelu, 2013.
        • Hyvän rakentamisen palkinto 2013 (Tampereen kaupunki)
      • Angry Birds Land:in arkkitehti- ja pääsuunnittelu, 2012.
      • Rantaravintolan muutostyöt, 2011
      • Näsinneulan peruskorjauksen arkkitehtisuunnittelu 2008-2011.
      • Delfinaarion laajennus, 2005-2007.
      • puistoalueen yleissuunnittelu vuodesta 1990 alkaen.
      • Rantaravintola sekä uusi huolto- ja pelirakennus, 2001.
      • Uudet portti- ja sisäänkäyntirakennelmat, 2001-2005.
      • Planetaarion peruskorjaus, 1998.
      • Näsinneulan ravintoloiden peruskorjauksen arkkitehti-, sisustus- ja kalustesuunnittelu, 1996.
      • Lisäksi useita muita alueen rakennuksia ja muutoksia.


    MAANKÄYTTÖ- JA ALUESUUNNITELMIA

    • CLX, Pirkkala
      • Pirkkalan lentokenttäalueen maankäytön suunnittelu. Suunnittelu käsittää matkustaja- ja rahtilentoliikenteen, logistiikan, teollisuuden, kaupan ja palveluiden tarpeet.

    • Santalahden alueen maankäytön suunnittelu, 2006-
      • Maankäytön suunnittelu ja asemakaavaehdotuksen laatiminen.

    • Härmälän lentokonetehtaan alueen maankäytön suunnittelu, 2005.
      • Tehdasalueen muuttaminen asuinkäyttöön.
      • Maankäytön suunnittelu ja asemakaavaehdotuksen laatiminen.

    • Finlaysonin alueen asuin- sekä liiketalokorttelin maankäytönsuunnittelu, 1997.
      • Laajuus 18000 kem2.

    • Hervannan valtaväylä, Tampere, 1992.
      • Hervannan keskustan rakentamista ja autopaikoituksen järjestämistä koskeva toiminnallinen ja kaupunkikuvallinen tutkielma, joka tehtiin kaavoituksen pohjaksi.
    JULKISIA RAKENNUKSIA
    • Tredu Pirkkala, avioniikka- ja lento-opetuksen oppilaitos, 2017
      • Pää- ja arkkitehtisuunnitelu
      • 10 300 kem2

    • Kuopion matkakeskuksen hankesuunnittelu, 2005.
      • Yhteistyöprojekti A-tie Oy:n kanssa.

    • Viholan päiväkodin laajennus, Nokia, 2004.

    • Tampereen kaupungin keskusvirastotalo, 1999.
      • Vuonna 1969 rakennetun virastotalon toimisto- ja kokoustilojen peruskorjaus
      • Laajuus 11000 kem2.

    • Palvelupiste Frenckell, Tampere, 1996.
      • Kaupungin teknisen toimen asiakaspalvelutilojen suunnittelu vanhoihin tehdastiloihin.
    LIIKE- JA KAUPPA- JA TUOTANTORAKENNUKSIA
    • Zsar Outlet, ks.sivun alussa


    • Entresse kaupakeskus, Espoo
      • Tilamuutossuunnittelu 2016-


    • Renor Oy - Liikekeskus Porin Puuvilla, 2008-2014, ks.sivun alussa

    • Liikekeskus IsoCee, Kuopio, 2013.

    • Alma Manu Oyj painotalo Aikakone, 2010-2011. Laajuus n. 16000 kem2.

    • Suomen Posti Oy / Tampereen postitalo
      • 1. kerroksen liiketilojen uudistaminen, 2004.
      • Postitalon muutos- ja korjaustyöt, 1995.
      • Laajuus 18000 kem2.
      • Lisäksi useita muita muutoksia.

    • Querenchia Oy / Tampereen postitalo
      • Rakennuksen modernisointi- ja muutostyöt 2008-2010.
      • Asemakaavan muutostyöt 2008.
      • Hotellilaajennuksen suunnittelu.

    • Kauppalehti, Helsinki, 2003.
      • Lehden toimitilojen suunnittelu vanhaan kiinteistöön.

    • ABC -liikennepalvelukeskukset, Pirkanmaan osuuskauppa.
      • ABC-Teivo, 2013.
      • ABC-Toijala, laajennus, 2007.
      • ABC-Lahdesjärvi, 2004.
      • ABC-Pirkkala, 2003.
      • ABC-Toijala, 2002.

    • Hong Kong -tavaratalo, Kangasala, muutos 2007.
    • Hong Kong -tavaratalo, Kangasala, 2001.

    • Tampereen Sokos -tavaratalo.
      • Tavaratalon peruskorjauksen suunnittelu, 2005-2011.
      • Kauppahallin puoleisen sisäpihan kattaminen, 1999.
      • Uuden pääsisäänkäynnin suunnittelu, 1996.
      • Pysäköintitalon laajennus, 1995.
      • Lisäksi useita muita muutoksia.

    • Nokian Renkaat Oyj
      • Tuotanto- ja logistiikkarakennukset:
        • Logistiikkakeskusten ja RS99-rakennuksen muutokset 2007-2008.
        • Logistiikkakeskus 2, 2005. Laajuus 32000 kem2
        • Logistiikkakeskus 1, 2001. Laajuus 33600 kem2
        • Seko 2000 - tehdasrakennuksen laajennus, 2000.
        • RS99 - tehdasrakennuksen laajennus, 1999.

      • Toimistotilat:
        • Rengastehtaan suunnittelukonttori, 1999.
        • Rengastehtaan pääkonttori vanhoihin tehdasrakennuksiin, 1999.
        • Rengastehtaan laboratorio vanhoihin tehdasrakennuksiin, 1998.

      • Muut:
        • Vianor, ketjuilmeen päivitys 2007, Suomi, Venäjä.
        • Terveysaseman peruskorjaus, 2003.
        • Vianor, rengaskauppaketju Pohjois-Eurooppaan, liikeketjuilme ja prototyyppirakennus, 2001
        • Saariselällä sijaitsevan mökin sisustussuunnittelu, 1999.
        • Sammaliston saunan peruskorjaus.

    • Finavia
      • Länsi-Suomen lennonvarmistus, 2007.
      • Tampere-Pirkkalan lentoasema
        • Halpaterminaalilaajennus, 2010.
        • Turvatarkastuksen muutos, 2009.
        • Lennonjohtotornin laajennus, 2007.
        • Lennonjohtotorni, 2003.
        • Vanhan rahtiterminaalin muutos Ryanair -halpalentoterminaaliksi, 2003.
        • Uusi asemarakennus, 1996.
        • Vanhan asemarakennuksen muutos rahtiterminaaliksi, 1996.

    • Finnkino -elokuvateatterien arkkitehtisuunnittelu, sisustussuunnittelu tai toiminnan suunnittelu
      • Finnkino Scala, Kuopio, 2013.
      • Parrots -myymälä, 2010.
      • Finnkino Plevna, Tampere. Oheismyynnin muutokset 2010.
      • Finnkino Jyväskylä (suunnitteilla) 2010-.
      • Finnkino Maxim, Helsinki, muutos 2008.
      • Finnkino Lahti, 2008.
      • Finnkino Jumbo Vantaa, 2008.
      • Finnkino Kino-Omena, Espoo 2007.
      • Finnkino Kinopalatsi Helsinki
      • Finnkino Kinopalatsi Turku
      • Finnkino Oulu
      • Finnkino Strand, Lappeenranta 2015
      • Finnkino Tennispalatsi Scape, Helsinki 2016
      • Finnkino Omena, Espoo 2017
      • Finnkino Plevna Scape, Tampere 2018
      • Finnkino Itis, Helsinki 2018

    • KOy LeviGold, Kittilä 2010.
      • Holiday Club Resorts -hotelli.
    • Ava-Klinikka muutos, Keskustori, Tampere, 2007-2008.
    • Kiinteistö Oy Levinkolmio, Kittilä, 2006.
      • Hotelli- ja liikerakennus.
      • Kokonaisala 4300 m2.
    • KOy Näsinrannan kimallus, Tampere.


    ABC-Teivo

    IsoCeeAlma Manun painotalo



    TYÖYMPÄRISTÖSUUNNITTELU
    • Caverion Suomi Oy
      • Caverion Jyväskylä, 2019
      • Caverion Ylivieska, 2019
      • Caverion Rovaniemi, 2019
      • Caverion Oulu, 2019
      • Caverion Joensuu, 2018
      • Caverion Kouvola, 2018
      • Caverion Kokkola, 2017
      • Caverion Tampere, 2017

    • Proakatemian toimistotilojen sisustussuunnittelu, Tampere 2010.

    • Finnpos Systems Oy, Helsinki, 2009. Sisustussuunnittelu.

    • Itä-Savo -lehden toimituksen tilojen muutos, 2008.

    • Länsi-Savo -lehden toimituksen tilojen muutos, 2008.

    • Handelsbanken, Tampere. Sisustussuunnittelu 2008.

    • Pretax Oy
      • Pretax Oy toimitilat, Tampere, 2007.
      • Pretax Oy toimitilat Graniittitalo, Helsinki, 2007.

    • Länsi-Suomen lennonvarmistus, 2007.

    • Alma Media Oyj:
      • Kauppalehti, Helsinki, 2003.
      • Aamulehti Siperia, toimitilojen kattava remontti- ja toiminnallinen suunnittelu, 2018
      • Lapin Kansa, Rovaniemi 2017
      • Valkeakosken Sanomat, 2017
      • Jämsän Seutu, 2016
      • Pohjolan Sanomat, Kemi 2016
      • Aamulehti, Finlaysonin alue, Tampere, 2001.

    • Nokian renkaat Oyj toimistotilat:
      • Rengastehtaan suunnittelukonttori, 1999.
      • Rengastehtaan pääkonttori vanhoihin tehdasrakennuksiin, 1999.
      • Rengastehtaan laboratorio vanhoihin tehdasrakennuksiin, 1998.

    • Suomen Posti Oy / Tampereen postitalo
      • 1. kerroksen liiketilojen uudistaminen, 2004.
      • Postitalon muutos- ja korjaustyöt, 1995.

    ASUNTOKOHTEITA

    • As Oy Commerce, Tampere, 2004.
      • Asuinpiharakennuksen peruskorjaus.
    • Leville lomaosakehuoneistoja, Kittilä 2004.
    • VVO:n asuinkerrostalot, Tampere, 2000.
      • Viisi vuokra- ja asumisoikeusasuinkerrostaloa Härmälän alueelle.
    • Koy Brander, Lapintie 30, Tampere,1996.
      • Leipomorakennuksen peruskorjaus ja laajennus asuinkerrostaloksi.
    • As Oy Lapintie 32, Tampereen Marja, asuinkerrostalo.
      • Tampereen ympäristölautakunnan hyvän rakentamisen kunniamaininta 1998.

    JÄÄ- JA LIIKUNTAHALLEJA
    • Haapajärven jäähalli, 2009.
    • Mäntsälän jäähalli, 2003.
    • Kerttulan jäähalli, Raisio, 2001.
    • Akureyrin jäähalli, Islanti, 1999.
    • Oriveden jäähalli, 1998.
    • Hämeenlinnan jalkapallohalli, 1997.
    • Hämeenkyrön jäähalli, 1997.
    • Valkeakosken jäähalli, 1997.
    • Nokian jäähalli, 1996.
    • Kangasalan jäähalli, 1996.

    MUITA MIELENKIINTOISIA TÖITÄ
    • Ravintola FLAVORY, Tampere 2018
    • Finlayson Art Area tapahtuman sunnittelu 2016-
    • Ava-klinikka, Keskustori, Tampere, 2007-2008.
    • LAK - Luovien alojen keskus, luonnos 2007-2008.
    • Koy Amurinlinna - Galleria Rajatilan muutos, Tampere, 2007.
    • Sorin Sirkuksen tilojen suunnittelu, Tampere, 2005.
    • Sara Hildénin taidemuseo, 2004.
      • "Ruuhkaratikka" -taideteoksen lasi- ja teräsrakenteinen katos.
      • Taidemuseon porttikokonaisuus.
    • Woodfocus, Puumarkkina & Puusta päivä 2004.
    • Sushi-ravintola Raku-ya sisustussuunnittelu, Helsinki, 2004.
    • F1-Powerboat / MM-kisat, Tampere, 1998.
    • Ravintola Astor, Tampere, 1994.
      • Ruokaravintolan arkkitehti-, sisustus- ja kalustesuunnittelu.